Suomi / English / Русский
BoulderSaimaa
BoulderSaimaa
25.11.2014

Miksi kiipeily - tarina BoulderSaimaan takana


Teksti: Tuomo

Kuvat: Anssi U & Minna Mänttäri

 

Olen Tuomo Lankinen ja toimin BoulderSaimaan yrittäjänä. Tämän tekstin tarkoituksena on kertoa miksi Lappeenrannassa on kiipeilypaikka ja miten olen itse päätynyt lajin pariin. Luvassa siis juttua omasta harrastamisesta sekä BoulderSaimaan taustalta.

Lapset kiipeilevät mielellään, enkä ollut poikkeus. Kiviltä puihin hyppiminen, kallioilla kiipeily äidin pyykkinaru vyöhön sidottuna ja ”ninjakoukkujen” rakennus vanhoista ankkureista olivat niitä touhuja, joiden pohjalle kiipeily on minulla rakentunut.

Jostain syystä en kuitenkaan ikinä kasvanut ulos noista ajoista. Harrastin eri lajeja koko nuoruuteni, mutta ajatus kiipeilystä kutkutti mieltäni. Muistan parikymppisenä ajatelleeni, että kiipeily olisi varmasti hieno laji. Harmi vain, etten tuntenut lajin harrastajia tai tiennyt ainoatakaan paikkaa kokeilemiseen. Sitten kuulin, että Skinnarilan kampuksella olisi kiipeilyseinä! Into seinälle pääsemisestä oli kova, vaikka kiipeilyseinäksi paljastuikin pieni huone ylioppilastalon kellarissa, jossa ei montaa kiipeilyliikettä mahtunut tekemään. Aikaa tuosta on noin kymmenen vuotta.

Aikaa kului ja muutin Sveitsiin, jossa tutustuin muutamaan paikalliseen kiipeilijään ja sain omat avaimet heidän treeniluolaansa. Huone oli yhtä pieni kuin Skinnarilan kiipeilypaikka. Lisäksi siellä oli aina kylmä, koska se oli jäähallissa. Olin alusta asti todella innoissani lajista vaikka se kovin vaikealta tuntuikin. Hauskaa se kuitenkin oli ensimmäisistä päivistä alkaen! Kämppäkaveri varoitteli usein hallille lähtiessäni, että ”Älä sitten sotkeudu niihin köysiis kun yksin olet! Et pääse ikinä pois...” Ei tainnut Antti tietää mistä boulderoinnissa oli kysymys...

Kuva Sveitsistä vuodelta -05. Kiipeilypaikkana La Barme eli hammas, joka on noin 120m korkea "kivi" Verbierin kylän lähistöllä. Tällä kertaa harjoiteltiin köysikiipeilyä. Sääri auki ja tukka sekaisin, mutta onneksi poseeraus luonnistuu aina! (Kuva Anssi U)

Sveitsin jälkeen suunta vei onnekkaiden yhteensattumien kautta Jyväskylään, joka myöhemmin osoittautui erittäin hyväksi asiaksi myös kiipeilyn kannalta. Aloitin opinnot yliopistossa ympäristötieteen laitoksella.

Jyväskylässä kiipeilyä oli harrastettu jo vuosia ja taso oli sen mukainen. Muistan ensimmäiset pettymyksensekaiset vierailut paikalliselle kiipeilyseinälle. En päässyt seiniä ylös vaikka käytin kaikkia mahdollisia otteita. Isku oli kova: olin kiipeillyt koko talven Sveitsissä ja käynyt jopa kokeilemassa ulkokiipeilyä Sveitsissä ja Italiassa. Siitä huolimatta Hutungin sisäseinät tuntuivat mahdottomilta. Miksi toiset pääsevät ylös merkattuja reittejä ja minä en edes käyttämällä kaikkia otteita? Siitä alkoi matka kohti analyyttisempää ja tavoitteellisempaa kiipeilyä.

Myös ulkokiipeily kiinnosti paljon. Olin kuullut ja lukenut, että Jyväskylässä olisi aloittelijoille sopivia ulkokiipeilypaikkoja. Kävin ostamassa paikallisesta liikkeestä patjan ja pyöräilin lähimmälle netistä löytämälleni kiipeilypaikalle. Sieltä piti löytyä helppojakin reittejä. Lopputulos lienee selvä? En tietenkään päässyt mitään! Useimmilla reiteillä en saanut edes jalkoja irti maasta, koska otteet olivat niin pieniä. Meinasin polttaa uudet varusteet kun otti niin päähän! Onneksi olin vähissä varoissa, joten kamat säästyivät sillä kertaa.

Ensimmäisiä hapuiluja ulkokivillä Suomessa ja vieläkin samat lasit! Paikasta ei tarkempaa muistikuvaa. (Kuva Anssi U)

Jyväskylän aika on ollut eniten omaan kiipeilyyni vaikuttavista asioista. Sain mahdollisuuden harjoitella minua taitavampien kiipeilijöiden kanssa, mikä oli valtavan iso juttu oman kehitykseni kannalta. Kaukon veljekset, muuan erityisopettaja Kypärämäestä ja muu paikallisen  kiipeilyseuran posse ovat isossa roolissa sen suhteen, että Lappeenrannassa harrastetaan kiipeilyä BoulderSaimaa- nimisessä putiikissa.

Meidän perheellä suunta toi takaisin Lappeenrantaan. Harmitus oli tietysti kova: ei treenipaikkaa, ei juuri kiipeilijöitä eikä Jyväskylään verrattavaa ulkokiipeilyä. Kiipeilyä en kuitenkaan ollut valmis jättämään. Asetinkin puolisolleni Lappeenrantaan muuton yhteydessä ”vaatimuksen” omasta treeniseinästä. Muutama päivä myöhemmin puoliso soitti autosta matkalla kotiin, että perustetaan Lappeenrantaan oma kaikille avoin kiipeilypaikka! Ajattelin, että nyt lähti ajatus omasta treeniluolasta käsistä! Eihän Lappeenrannassa ole kuin kourallinen kiipeilyn harrastajia. Onko se ylipäätään mahdollista?

Siitä alkoi kuumeinen suunnittelu, laskeminen ja tietojen kerääminen. Vinkkejä kysyttiin jo toimivista keskuksista ja hämmentyneenä huomasin kuinka mielellään ihmiset auttoivat asiassa eteenpäin! Kiitos Pajalle, Voemalle, Tehtaalle Turkuun, Oulun kiipeilykeskuksen väelle, TK:n porukalle ja Don Jarmolle kaikesta avusta, jota olen kuluneen puolentoista vuoden aikana saanut! Kiitos kuuluu tietysti myös läheisille ystäville ja perheenjäsenille, jotka ovat tukeneet kun tuoretta yrittäjää ihmetyttää. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin teille uusille ja vanhoille kiipeilijöille, jotka olette ottaneet lajin ja paikkamme vastaan ja harrastatte. Ilman teitä ei olisi BoulderSaimaata!

Kaiken työnteon jälkeen ensimmäinen vuosi Lappeenrannan kiipeilyn uutta aikaa on takana. Uudet ihmiset, harrastajat, tapahtumat ja iloiset kasvot sekä myönteinen palaute ovat olleet kaiken sen työn arvoisia. Hommia kuitenkin riittää! Keep on working...

Tirehtööri pohtimassa seuraavaa muuvia (kuva Minna Mänttäri).