Suomi / English / Русский
BoulderSaimaa
BoulderSaimaa
11.08.2015

Lasten synttärit BoulderSaimaalla


Teksti ja kuvat: Tuomo L

Lasten synttärit ovat tärkeä osa lapsiperheiden vuodenkiertoa. Erilaisten kodin ulkopuolella järjestettävien lastenjuhlien suosio on kasvanut niiden helppouden ja erilaisten aktiviteettimahdollisuuksien ansiosta. Me BoulderSaimaalla järjestämme liikunnallisia ja hauskoja lastenjuhlia Lappeenrannassa joko omilla eväillä tai valmiilla herkuttelupaketilla. 

Hyvät eväät, kaverit ja hauskaa tekemistä – niistä on hauskat synttärit tehty!

Juhliin valmistautuminen

Elsan 8-v syntymäpäivät vietettiin meillä kiipeillen ja herkkujen merkeissä. Synttärisankarin vanhemmat olivat yhteydessä pari viikkoa ennen tapahtumaa ja tekivät varauksen haluamalleen päivälle. Toiveissa oli järjestää juhlat ennen aukioloaikaa, jolloin paikalle ei tarvittu muita kuin synttärisankarin vanhemmat henkilökuntamme ohella valvomaan lapsia. Vanhemmat kattoivat juhlaeväät takahuoneeseen sillä aikaa kun juhlavieraita odotettiin saapuvaksi.

Vieraiden saavuttua paikalle henkilökunta kertasi lasten kanssa turvallisuusohjeet ja kiipeilyn perusteet. Lapset ja heidän vanhempansa olivat tutustuneet sääntöihin ja kirjautuneet sisään etukäteen jo kotona, jolloin tärkeimpien asioiden kertaus ennen kiipeilyä riitti. Tämän jälkeen kaivettiin repuista sukat jalkaan ja valittiin henkilökunnan avustuksella kullekin kiipeilijälle sopivan kokoiset kengät. Tämä onkin usein synttäreiden haastavin osuus kun lapsen kengän numero ei aina ole tuoreessa muistissa… ;)

Ja sitten seinälle!

Sopivien kenkien löydyttyä lapset siirtyivät innolla kiipeilemään. Varsinkin alkuun innostus on yleensä kova ja niin näissäkin juhlissa, eikä juoksuaskeliltakaan vältytty. Vanhempien ja henkilökuntamme valvovien silmien alla kaikki meni kuitenkin hienosti.

Toisinaan aikuiset ovat huolissaan osaavatko lapset kiipeillä vai tarvitseeko heitä jatkuvasti neuvoa. Huoli on kuitenkin aiheeton, sillä lapset ovat luontaisia kiipeilijöitä ja vanhemmat ovat usein positiivisesti yllättyneitä lasten kiipeilytaidoista. Aikuisten maailman rajoitukset, kuten painovoima tai itsensä nolaamisen pelko eivät tuntuneet lasten maailmaan ulottuvan. Lasten innokasta kiipeilyä oli ilo seurata!

Synttärisankari on jo kokenut kiipeilijä, mutta moni vieraista oli kokeilemassa kiipeilyä ensimmäistä kertaa. Hienoja kiipeilysuorituksia nähtiin kaikilta!

Kiipeilyä rytmittävät toisten kannustaminen, sopivien reittien etsintä ja tietysti juomatauot. Kiipeillessä tulee nimittäin lämmin! Yleensä lapset jaksavat kiipeillä noin 40-60min ja niin tälläkin kertaa. Väsymyksen tultua on sopiva hetki siirtyä evästämään. Tämä onkin yleensä kiipeilyn aloituksen ja lahjojen avaamisen ohella päivän odotetuimpia hetkiä. Näissä juhlissa herkkupöytä oli katettuna takahuoneeseen, jossa juhlaväki nautiskeli eväitä hallin täyttyessä pikkuhiljaa muista kiipeilijöistä.

Juhlien päätösaikaan iloisia lapsia hakemaan tulleet vanhemmat kuulivat useammankin lapsen hehkuvilta kasvoilta ”Äiti! Tule katsomaan! Minä kiipeilin tuosta ihan itse” tai ”Voidaanko tulla tänne joskus perheen kanssa?”. Juhlaväen hyvästelyjen jälkeen synttärisankarin vanhempien ei tarvinnut kuin siirtää omat tavarat autoon ja henkilökuntamme hoiti loppusiivouksen.

 

Mikäli hauskojen ja helppojen lastenjuhlien järjestäminen kiipeilyn merkeissä kiinnostaa, niin katso synttäripakettiemme hinnat, varausohjeet ja aikaisempien juhlijoiden kommentteja täältä.

Tervetuloa!