Suomi / English / Русский
BoulderSaimaa
BoulderSaimaa
01.11.2015

Henkilökuva - Kaakonkulman Tommy Caldwell


Teksti ja kuvat: Tuomo


Toisinaan harrastusten parissa törmää ihmisiin, joiden lajiaan kohtaan tuntema intohimo ei tunnu pysyvän missään ”normaalin” harrastamisen rajoissa. Kaikki käytettävissä oleva aika, energia ja raha käytetään lajin parissa. 

Pari vuotta kiipeilyä harrastanut parantumaton puuseppä Timo Partanen on yksi näistä kavereista. Parantumaton puuseppä, sillä kliseisen puuseppä-mielikuvan tapaan myös Timolta puuttuu pari sormea. Tai oikeammin parista sormesta pää. ”Ammattitauti” mies tokaisi vieno hymy huulillaan ensimmäistä kertaa sormista kysyessäni. Sormien vammat eivät kuitenkaan miehen kiipeilyinnostusta tunnu haittaavan. Tynkäsormiin liittyy myös Timon paikallisilta kiipeilijöiltä saama leikittelevä liikanimi: Etelä-Karjalan Tommy Caldwell kuulee toisinaan sanottavan.

Etelä-Karjalan ET!

Mitä Herra Caldwelliin tulee on hän Yhdysvaltalainen kiipeilymaailman elävä legenda. Mies on tehnyt kovia suorituksia lähes kaikissa kiipeilyn alalajeissa. Miehen tikkilista sisältää kovia sporttikiipeilysuorituksia, nopeuskiipeilyennätyksiä isoilla seinillä, maailman vaikeimpien trädireittien nousuja, kovia bouldereita ja listan timanttina ehkä maailman vaikeimman reitin Dawn Wall 5.14d ensinousun yhdessä Kevin Jorgesonin kanssa. Caldwell tunnetaan kiipeilymaailmassa paitsi erinomaisen monipuolisesta kiipeilystään myös puuttuvasta vasemman käden etusormestaan. Miehen tunnetuimpiin kommentteihin kuuluukin Dosage III kiipeilyelokuvan kohtaus, jossa mies selittää: ”I´m pretty happy when I hit a two finger pockets since basically all the holds are two finger pockets to me…”

Mutta palataanpa takaisin puuseppä Partaseen. Aloitetaan niistä sormista.

Mitä sormenpäillesi tapahtui?

"Puuseppähommissa ajoin ne sirkkeliin. Toinen jäi pöydälle ja toinen meni puruimuriin."

Miten tuolla kädellä kiivetään? Tekeekö kipeää?

"Tapaturmasta on aikaa noin kolme vuotta ja kiipeilyä olen harrastanut pari vuotta, joten en osaa sanoa vaikuttaako se kiipeilyyn. En ole päässyt testaamaan kaikilla sormilla. Ei se sen enempää satu kun muihinkaan sormiin. Tunto turmasormissa on kuitenkin erilainen, outo. Normaalistihan sormen päitä ei tavallaan tunne, mutta rikkoutuneiden sormien päissä on erilainen tunto. Ei sitä kuitenkaan kiipeillessä ikinä ajattele, niin kun ei muidenkaan sormien mahdollista kipua."

Milloin ja miten aloitit kiipeilyn?

"Kaveri toi ensimmäistä kertaa BoulderSaimaalle. En ollut ikinä aikaisemmin kiipeillyt. Tullessa ei ollut mitään tietoa lajista, joten ei ollut ennakko-odotuksia. Vähän tosin ihmetytti, että mitä boulderointi tarkoittaa kun ei köysiä kuulemma käytetä. Oli sellainen mielikuva, että kiipeilyssä käytetään aina köysiä ja kun näin ei ollut, niin se tuntui alkuun oudolta ajatukselta."

No nyt parin kiipeilyvuoden jälkeen alkaa boulderoinnin idea selvitä?

"No ei oikeastaan.  Toisinaan vieläkin miettii, että onko tässä mitään järkeä, mutta se kai kuuluu olennaisesti lajiin…"

Timo treenaa otekiipeilyä boardilla.

Timo on nopeasti omaksunut testaamiaan kiipeilyn alalajeja ja hän harrastaakin aktiivisesti sisäkiipeilyn ohella myös ulkokiipeilyä. Timon ensimmäinen köysikiipeilyretki sijoittui menneelle kesälle Imatran Korpjärven kalliolle. Olin kiivennyt ensimmäisen reitin ja kysyin haluaako Timo testata reitin ensin yläköydessä ennen suunniteltua liidauksen harjoittelua.

Kysyin, koska olin tottunut siihen, että yleensä ihmiset haluavat kokeilla köysikiipeilyä ensimmäistä kertaa yläköydessä. Tähän taustaan Timon vastaus oli hieman yllättävä. Mies totesi vain, että kiipeilyhän on samaa kuin boulderoinnissa ja eikös tänne tultu liidaamista harjoittelemaan, joten otetaan köysi alas ja harjoitellaan!

Olitko todella niin varma kuin annoit olemuksellasi tuolloin ymmärtää vai pelottiko edes vähän?

"Joo mietin siinä todella vain sitä, että kiipeilyhän on ihan samaa kuin boulderoinnissa eikä reitti ollut kovinkaan vaikean näköinen. Ajattelin, että samahan tuo on aloittaa köysikiipeily suoraan liidaamisesta. Tokihan se enemmän pelotti kuin sisäboulderointi, mutta ei se mitenkään ylitsepääsemätöntä ollut. Lyhyen opastuksen jälkeen lähdin reitille ja sain sen kiivettyä."

Samaisella reissulla tutustuttiin ensimmäistä kertaa myös halkeamakiipeilyn maailmaan erinomaisella Rakotulkki- reitillä. Myös halkeamakiipeilyn aloitus sisälsi koomisia hetkiä.

Kertoisitko mitä tapahtui Rakotulkilla?

"No eipä siinä alkuun tapahtunut juuri mitään! Todella vaikealtahan se tuntui ja alkuun tuli pieni epäusko siihen kuinka paljon kiipeily voi sattua. Alussa olevan pienen katon ylityksessä tuli epäusko, että nyt menee jotain väärin kun tuntui, että sormet lähtee irti. Siinä roikkuessani olin jo valmis lopettamaan halkeamakiipeilyn, sillä eihän tässä ole mitään järkeä kun se sattuu niin älyttömästi!"

Homma sai mielenkiintoisen käänteen kun Timo tuli köyteen ja totesi, että nyt saa riittää. Sattuu kuulemma liikaa kuului köyden toisesta päästä. Totesin alhaalta lakonisesti, että sellaista halkeamakiipeily on, varsinkin jos ei osaa tekniikkaa. Sen kuultuaan Timo totesi ykskantaan, että selvä homma, voihan tuota sitten vielä kokeilla!

"Rimpuilin reitin ylös, mutta ei se kovinkaan sulavaa menoa ollut.  Otekiipeilyä olin jo harjoitellut, mutta halkeaman tarjoama haaste oli totaalisen erilainen. Olin siinä aivan toivoton!"

Paluumatkalla autossa höpöteltiin kiipeilyn harjoittelusta ja Timo mietti, että voisipa halkeamakiipeilyä jotenkin harjoitella. Kerroin erilaisista sisätiloihin tehdyistä halkeamasimulaattoreista ja jo seuraavalla viikolla BoulderSaimaalla harjoiteltiin halkeamakiipeilyä uudella treeniaparaatilla.

Taisi halkeamakiipeily puraista aika kovaa?

"Kyllä! Treenit uudella simulaattorilla on sujuneet tosi hyvin ja pari kuukautta siinä on nyt väännetty. Kipeää se tekee vieläkin, varsinkin kun yhden leveyden saa haltuun, niin säädän sen aina vaikeampaan leveyteen. Ulkona en ole vielä päässyt testaamaan yhtä kattohalkeamaa lukuun ottamatta, mutta into on kova!"

Timo vääntää vielä halkeamaharjoitusta illanpäälle. Kova harjoittelu on tuottanut tulosta ja nykyään jalat pitävät otteissa ja halkeamassa.

Jos halkeamakiipeily ulkona teki kipeää niin taitaa se toisinaan sattua myös sisällä? Mikä saa jatkamaan kivusta huolimatta?

"Optimileveydellä se on tosi helppoa eikä enää satu yhtään. Pyrin kuitenkin aina säätämään sen siten, että se on vaikeaa ja silloin se yleensä sattuukin paljon enemmän. Into tulee siitä, että halkeamareitit ulkona näyttää niin siistiltä, että haluan harjoitella niitä varten."

Nykyään Timo harjoittelee monipuolisesti sisällä neljästä viiteen kertaan viikossa. Jossain vaiheessa mies uhkasi jopa lopettaa uudessa työssään kun se vei liikaa voimia. Ei kuulemma enää jaksanut treenata tarpeeksi. Vaikka Timo ei ehkä ylläkään herra Caldwellin tasolle kiipeilytasolla mitattuna, on miehissä kuitenkin paljon samankaltaisuuksia. Päättäväinen ja kuitenkin harkitseva asenne, ennakkoluulottomuus uusien haasteiden edessä ja kiinnostus kiipeilylliseen  monipuolisuuteen. Ja tietysti ne sormet!

 

” Obsession is like an illness. At first you don't realize anything is happening. But then the pain grows in your gut, like something is shredding your insides. Suddenly, the only thing that matters is beating it. You’ll do whatever it takes; spend all of your time, money and energy trying to overcome. Over months, even years, the obsession eats away at you. Then one day you look in the mirror, see the sunken cheeks and protruding ribs, and realize the toll taken.”

- Tommy Caldwell – Free passage

Herra Caldwellin edesottamuksiin ja ajatuksiin kiipeilystä pääset tutustumaan osoitteessa:

http://www.tommycaldwell.com/