Teksti: Sami Sorvoja everythingaboutclimbing.com
Teksti on alunperin ilmestynyt ROCK Sport magazine -lehdessä nro 1/2015
Kiipeilykengän valinta on usein kompromissi
Satojen eri kiipeilykenkämallien joukosta yhden valitseminen voi tuntua mahdottomalta tehtävältä. Kannattaa kuitenkin valita kiipeilykengät huolellisesti, sillä ne ovat sormenpäiden ohella ainoat, jotka pitävät kiipeilijän kivessä kiinni.
Oikean kiipeilykengän valinta oli helppoa vielä 50-70-luvuilla. Silloin oli tarjolla vain yhtä tai korkeintaan kahta eri kenkää. Ranskalainen Pierre Allain kehitti 50-luvulla ensimmäisten joukossa kiipeilyyn tarkoitetun kengän, jossa pohja ja kengän ulkoreuna olivat kovaa kumia. ”PA” -kengät olivat 50-luvun loppupuolella yleistyneet kiipeilijöiden käyttöön jo maailmanlaajuisesti.
Seuraava innovaatio tuli Allainin maanmieheltä Eduard Bourdineaulta, joka keksi käyttää pehmeämpää kumia omassa ”EB” -kengässään. Pehmeä kumi lisäsi pitoa ja edesauttoi vaikeampien reittien kiipeämisessä. EB:t saavuttivat suosionsa huipun 60-ja 70-luvulla kunnes Boreal lanseerasi vuonna 1982 ensimmäisen ”sticky rubber” -kengän, joka kantoi nimeä ”Fire”. Uudet innovaatiot kopioidaan nopeasti ja pian alkoikin ilmaantua jos jonkinlaista kiipeilykengän valmistajaa.
Nykyään kiipeilykenkien valmistajia on jo useampi kymmenen ja kullakin heistä useita eri kenkämalleja. Jokaiselle löytyy varmasti omaan jalkaan sopiva tossu kunhan jaksaa vain sovittaa riittävän monta eri kenkäparia. Oman kengän valinta voi tuntua hankalalta, mutta helpottuu merkittävästi, kun miettii vastaukset kolmeen kysymykseen: Kuinka kokenut olen kiipeilijänä? Mitä kiipeilyn alalajia haluan harrastaa? Kuinka kauan kerrallaan haluan pitää kenkiä jalassa?
Kiipeilykenkätyypit
Kiipeilykengät voi jakaa käytännössä kolmeen eri ryhmään: suora, asymmetrinen ja voimakkaasti alaspäin taivutettu lesti. Ryhmän määrittää hyvin pitkälle pohjan muotoilu ja se, kuinka kippurassa varpaat ovat kengän sisällä.
Suoralestisessä kengässä jalka on – yllättävää kyllä – suorassa. Jalan asento on suhteellisen rento eikä juuri lainkaan epämukava. Suoralestisissä kengissä on usein hieman paksumpi pohja, joka tukee jalkaa paremmin ja tekee käytöstä mukavampaa. Ne ovatkin suunnattu pitkäkestoiseen kiipeilyyn, jossa kenkää pidetään jalassa useamman tunnin ajan yhtäjaksoisesti. Näiden kenkien etuna on mukavuus sekä monipuolisuus. Jos haluaa kiivetä vähän kaikkea, suoralestiset kengät ovat hyvä valinta.
Hieman alaspäin taivutetussa eli asymmetrisessä kengässä varpaat ja eritoten isovarvas työntyvät voimakkaammin kohti kengän kärkeä. Nämä ovatkin tarkoitettu hieman lyhytkestoisempaan kiipeilyyn pienen epämukavuuden takia. Asymmetriset kengät soveltuvat parhaiten suoralle tai aavistuksen negatiiviselle seinälle. Hieman alaspäin taivutettu pohja auttaa kenkää pitämään muotonsa paremmin ja helpottaa pienillä listoilla seisomista. Myös negatiivista seinää kiivetään näillä mukavammin verrattuna suoralestiseen kenkään.
Voimakkaasti alaspäin taivutettu lesti on kengistä aggressiivisin. Ja myös epämukavin. Aloittelijan ei ehkä kannata valita aggressiivista kenkää ensimmäiseksi tossukseen. Tämä kenkä on käytännössä asymmetrinen lestiltään, mutta vielä voimakkaammin alaspäin taivutettu. Näissä kengissä varpaat ovat kippurassa kengän kärjessä. Se tuottaa suurimman mahdollisen voiman pienille jalkaotteille. Jalan ja varpaiden asento on suunniteltu siten, että esimerkiksi katossa kiivetessä niillä voi ikään kuin tarrata kiinni jalkaotteista. Nämä kengät ovat kotonaan negatiivisilla reiteillä, niin ulkona kuin sisälläkin kiivetessä. Aggressiivisilla kengillä kiivetään usein lyhytkestoisesti ja niitä venkslataan sessiossa useita kertoja pois jalasta ja takaisin.
Oikea koko?
Kengän koko on hyvin pitkälle mukavuuskysymys. Nykytrendi tuntuu olevan, että mitä kovempaa haluat kiivetä, sitä pienempi on kengän oltava. Tottahan se kyllä on, että pienempi kenkä pysyy pienemmillä otteilla hieman paremmin. Napakassa kengässä ei ole ollenkaan tyhjää tilaa, joka muljauttaisi kengän kumin pois otteelta.
Liian pieni
Kiipeilykenkä ei kuitenkaan saa olla liian pieni. Jos jaloissa tuntuu kipua heti kun saa tapeltua kengät jalkaan, tekeekö niillä mieli lähteä kiipeämään? Liian pienet tossut luultavasti saavat kiipeilijän välttelemään juuri niitä kaikkein pienimpiä jalkaotteita johon kengät on alunperin suunniteltu. Mielummin kannattaa ottaa puoli numeroa isompi koko, jolla kiipeily on nautittavampaa. Myös liian tiukkojen kenkien terveydellisistä vaikutuksista on paljon kirjoiteltu. Yksi loistava artikkeli aiheesta löytyy löytyy BMC:n sivuilta osoitteesta https://www.thebmc.co.uk/climbing-shoes-is-pain-insane. Ellet kiipeä ammatiksesi, tuskin minkään reitin toppaaminen jää kiinni siitä, oliko kengän koko puoli numeroa mukavamman suuntaan. Kun etsii syitä siihen, miksei jokin reitti mennytkään, mielestäni kannattaa kääntää katseensa ensin muihin asioihin kuin kengän kokoon.
Liian suuri
Liian isot ja mukavat kengätkään eivät ole hyvä asia. Hyvää jalkatekniikkaa on hankala oppia huonoilla tai huonosti istuvilla kengillä. Pahimmassa tapauksessa oppii huonoja tapoja ja jalkatekniikka kärsii tossujen lipsuessa ja muljahdellessa pois jalkaotteilta. Liian iso koko saattaa olla myös epämukava koska kenkä ei tue jalkaa oikein. Ensimmäistä kiipeilykenkää valitessa hyvä nyrkkisääntö on: kivulias on liian pieni, mukava on liian iso, epämukava on juuri sopiva.
Koon valinta on usein kompromissi. Jos haluaa erittäin istuvan ja tiukan kantapään, se yleensä tarkoittaa pienemmän koon valintaa. Jos taas haluaa, ettei varpaat ole ihan kippurassa ja nahistettu kärkeä kohti, kannattaa ottaa hieman mukavampi koko, vaikkakin kantapään istuvuus siitä hieman kärsii. Kokoa valitessa on hyvä pitää mielessä myös se, että kenkä lähes poikkeuksetta venyy käytössä. Valmistusmateriaalista riippuen kenkä saattaa venyä käytössä jopa numeron verran. Nahkakengät venyvät tyypillisesti enemmän, jopa numeron verran, ja synteettiset vähemmän. Se, kuinka paljon jokin tietty kenkä venyy, selviää vain kokeilemalla. Kenkä, joka tuntui aavistuksen naftilta ekassa sessiossa, voikin tuntua jo aivan eri kengältä seuraavassa.
Eri valmistaja = eri koko
Eri valmistajien koot ja kengän tilavuudet eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Normaali kengän kokoni on 41-42. Silti käytän esimerkiksi Scarpalta kokoa 38,5-39. Five teniltä vastaava koko on 40-41. Jos mahdollista, kannattaa sovittaa mahdollisimman monen eri valmistajan kenkiä ja eri malleja, jotta löytää juuri itselleen sen sopivimman.
Kenkää siis kannattaa aina sovittaa huolellisesti ennen ostopäätöstä. Mielellään vaikka seistä kotona tai kaupassa jalkalistan päällä, jotta saa käsityksen siitä, miltä tuntuu, kun kengälle laittaa painoa. Jos ostaa kenkänsä jostain sisäkiipeilykeskukselta, luultavasti saat kokeilla kenkää seinällä kiipeilytilanteessa ennen ostopäätöstä. Ammattitaitoiselta henkilökunnalta kannattaa kysyä vinkkejä. Ovathan hekin kiipeilijöitä ja luultavasti heillä on kokemusta juuri sovittamastasi kengästä.
Vaikuttaako kokemus?
Myös sillä on merkitystä, mikä on taitotasosi kiipeilijänä. Ensimmäisiä kenkiä hankkiessa kannattaa lähes poikkeuksetta ostaa suoralestiset kengät. Kokematon kiipeilijän alku ei välttämättä tiedä haluaako kiivetä esimerkiksi boulderia vai sporttia, ulkona vai sisällä. Suoralestiset kengät ovat monipuoliset ja sopivat vähintäänkin tyydyttävästi kaikkiin kiipeilylajeihin. Myös hinta on usein hieman aloittelijaystävällisempi. Uuden harrastajan ei kannata ostaa niitä kaikkein kalleimpia kenkiä, sillä ensimmäiset kengät yleensä kuitenkin suditaan loppuun melko nopeasti. Jalkatekniikan kehittyessä voi sitten kääntää katseensa arvokkaampien kenkien suuntaan. Kiipeilijän jalkapohjien voiman ja tekniikan karttuessa voi siirtyä suoralestisestä ja paksupohjaisemmasta kengästä aggressiivisempiin, ohutpohjaisempiin kenkiin. Niissä jalka tekee enemmän työtä kuin kenkä. Ohuemman pohjan ehdoton etu on se, että jalka tuntee otteet paremmin. Opit myös laittamaan otteille juuri sopivasti painetta ilman, että jalka lipsuu; toisin sanoen parempaa jalkatekniikkaa. Kokemuksen karttuessa kengän valinta helpottuu, kun tietää tarkemmin mitä kengältään haluaa.
Eri kengillä eri vahvuudet
Muistan jonkun joskus sanoneen, että kiipeilijällä pitäisi olla kenkiä kuin golfaajalla mailoja. Eri tilanteisiin sopivat erilaiset kengät. Onpahan välillä nähty kiipeilijän käyttävän eripari kenkiäkin jollain reitillä. Jos se auttaa lähettämään jonkin reitin, niin mikä ettei. Varsinkin jos harrastaa useampaa eri alalajia, on useamman eri kenkäparin omistaminen hyvin perusteltua.
Sanoisin kuitenkin, että kahdella parilla kenkiä pärjää jo mukavasti. Itselläni on luottokengät ja toiset varalla. Ykköskengät siirtyvät sitten ikääntyessään (ja löystyessään) varakengiksi, kun uudet päheämmät kengät löytävät tiensä kiipeilykassiini. Suosittu tapa on myös kiivetä ulkona ja sisällä eri kengillä: sisällä pehmeämmät ja mukavammat joita jaksaa pitää jalassa koko treenisession, ulkona hieman aggressiivisemmat ja tarkemmat niille pienille jalkaotteille.
Makukysymyksiä
Minusta on mukava vaihdella kenkiä, joilla kiipeän. Kokeilen usein eri merkkejä ja malleja. Voihan olla, että jalkatekniikkakin kehityy, kun jokaisella kengällä pitää astua hieman eri tavalla. Huomaan myös alitajuisesti kiinnittäväni kiivetessä enemmän huomiota jalkoihin ja jalkatekniikkaan, kun uudet kengät jalassa tuntuvat hieman vieraalta ja muistuttavat olemassaolostaan. Tai näin ainakin perustelen itselleni (ja vaimolleni) uusien kenkien ostamista.
Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Climbing_shoe
http://www.outdoorgearlab.com/Climbing-Shoe-Reviews/buying-advice