Teksti & kuvat: Tuomo
Kiipeily on koko perheen laji. Siitä oivallisena esimerkkinä on BoulderSaimaalla aktiivisesti kiipeilevä Kelloniemen perhe. Perheeseen kuuluu isä Justus, äiti Minttu ja tytöt Keiju, 7 vuotta ja Kuura, 5 vuotta. Perheen tytöt ovat käyneet BoulderSaimaan junnuryhmissä siitä asti, kun perhe muutti Lappeenrantaan vuosi sitten ja siinä samalla aktivoitui myös vanhempien vanha kiipeilyharrastus.
Otimme Kelloniemen perheen haastatteluun ja selvitimme mikä saa perheen lapset innostumaan kiipeilystä ja mitkä syyt saivat vanhemmat palaamaan takaisin lajin pariin useamman vuoden tauon jälkeen.
Miten päädyitte alun perin kiipeilyn pariin?
Justus: Minä aloitin kiipeilyn joskus yhdeksänkymmentä luvulla Tapanilassa. Ensimmäisen kerran kävin kiipeilemässä kaverin houkuttelemana. Pidin koko lajia alkuun ihan pelletouhuna, mutta ajattelin kuitenkin lähteä kokeilemaan. Vuosi taisi olla -96 ja köysikiipeilyllä se alkoi. Ei siihen aikaan juurikaan boulderointia harrastettu. Siitä se sitten oikeastaan aika nopeasti koukutti. Jo ensimmäisellä kerralla innostuin lajiin ihan täysin. Ajan henki oli vähän sellainen, että aika nopeasti siirryttiin liidaamaan reittejä ja kiipeilemään paljon myös ulkona.
Helsingin opiskeluvuosien jälkeen valmistuin ja muutin Vaasaan töihin. Mintun kanssa tavattiin Vaasassa ja houkuttelin hänet tietysti heti mukaan seinälle. Olin siinä vaiheessa ajautunut mukaan Suomen kiipeilyliiton (SKIL) toimintaan ja kouluttautunut kiipeilyohjaajaksi ja pidin paljon kursseja niin ensikertalaisille kuin kouluttajillekin.
Minttu: Olin kyllä aikaisemmin kokeillut kiipeilyä Vaasassa, mutta en ollut niin innostunut lajista. Justus sitten houkutteli uudelleen kokeilemaan ja innostus lajiin syttyi. Minäkin sitten kouluttauduin kiipeilyliiton kursseilla ja osallistuin kiipeilyohjaajana kurssien järjestämiseen.
Justus: Jossain vaiheessa se meni siihen, että oikeastaan kaikki lomat menivät ulkomailla kalliolla, jäällä tai vuorilla ja viikonloppuina Posiolla jäällä tai eri kallioilla Suomessa kiipeilemässä. Myös boulderointi yleistyi noihin aikoihin voimakkaasti ja boulderoimme Vaasassa viikoittain.Sitä jatkui oikeastaan niin kauan, kun mentiin naimisiin 2008. Se häämatka taisi olla ensimmäinen loma, jossa ei kiipeilty. Minttu tosin osti uudet kiipeilykengät siltä reissulta, mutta niitä ei juurikaan käytetty kun kiipeily pikkuhiljaa jäi.
No milloinkas tytöt sitten aloittivat kiipeilyn?
Kuura: Me oikeastaan aloitettiin kiipeily ennen aikuisia!
No mitekäs se on mahdollista?
Kuura: No se on aika hyvin mahdollista. Me nimittäin aloitettiin kiipeilemään paljon nuorempana kuin aikuiset. Ensimmäistä kertaa kiipeiltiin Vaasan vesitornilla, mutta siellä käytiin vaan pari kertaa.
Keiju: Minä aloitin kiipeilyn junassa kiipeilemällä isäni jalkaa pitkin isän syliin. Reitti tuntui aika vaikealta ja korkealta!
Minttu: Joo kyllä molemmat tytöt ovat kiipeilleet jo paljon ennen kuin ovat oppineet kävelemään. Portaita, penkkejä ja pöytiä on käytetty kiipeilyreitteinä jo konttausikäisestä lähtien. Joskus Kuura kiipesi puuhunkin niin korkealle ettei uskaltanut tulla sieltä enää alas.
Olitte välillä pitkäänkin harrastamatta kiipeilyä. Mikä houkutteli takaisin seinälle?
Justus ja Minttu: Kun suunnittelimme Lappeenrantaan muuttoa, niin katsottiin, että täällä olisi mahdollista kiipeillä. Etsittiin lähinnä junnuille harrastusta ja huomattiin, että teillä järjestetään lasten kiipeilyryhmiä ja innostuttiin heti. Lapset ilmoitettiin mukaan seuraavaan ryhmään jo hyvissä ajoin ennen Lappeenrantaan muuttoa.
Justus: Lappeenrantaan muuton jälkeen käytiin vielä Keijun synttärit juhlimassa täällä ja sitten tytöt aloittivat lasten kiipeilyryhmässä. Oikeastaan oma innostus takaisin seinälle nousi lasten kiipeilyryhmän mukana tulleiden 10xkorttien myötä. Se on ihan loistava systeemi! Pari kertaa kävin vain tuomassa junnut seinälle, mutta siinä katsellessa kiipeily alkoi taas kummasti kiinnostaa.
Minttu: Me ollaan totuttu harrastamaan aika paljon yhdessä. Minä ainakin olen tosi laiska harrastamaan yksin mitään. Junnuryhmä tarjosi hyvän tilaisuuden taas aloittaa kiipeily kun tytöille oli mukavaa ohjattua tekemistä ja me pääsimme Justuksen kanssa seinälle kahdestaan.
No mitenkäs Kuura ja Keiju ovat viihtyneet ryhmässä?
Keiju: Tosi mukavaa on ollut! Tykkään… hmmm… (miettii pitkään)… tykkään eniten kaikesta! Tykkään kiipeillä reittejä yhdellä värillä. Ne tuovat mukavaa haastetta kiipeilyyn. Välillä tosin köysiseinällä jännittää köyden varaan tuleminen, mutta siihenkin olen jo tottunut.
Kuura: Minä tykkään eniten Keijusta! Kiipeilyssä tykkään eniten köysiseinästä, boulderoinista ja äidistä ja isistä. Ja tatin päälle kiipeily on kaikkein parasta! Ja paras leikki on Hai Hyökkää, jota on välillä tehty kiipeilyryhmässä.
Minttu: Ollaan oltu ryhmässä tosi tyytyväisiä siihen, että jokaisella kerralla tehdään alkuverryttelyä ja loppuun jotain kevyttä jäähdyttelyä. On tosi kiva, että jaksatte tehdä niitä, vaikka junnut eivät aina välttämättä ole niistä niin innoissaan. On hyvä, että lapset oppivat alkulämmittelemään.
Justus: Muutenkin ollaan oltu tuohon lasten ryhmään tosi tyytyväisiä. Tuntuu, että siellä on jokaisella kerralla jotain vähän erilaista tekemistä ja mukavaa tekemistä niin lapset eivät pitkästy. Tekemisissä tuntuu olevan hyvä tempo. Joskus käytiin muuten vain kiipeilemässä perheen kanssa ja tytöillä tuli aika nopeasti tylsää, kun ei me osattu koko ajan keksiä sopivia haasteita. On hienoa, että ryhmissä tekemisen suunnitteluun on selkeästi panostettu.
Mikä kiipeilyssä on parasta?
Justus: Kiipeilyn yksi parhaista puolista on se, että kaikki voivat harrastaa samoissa tiloissa ja samoilla seinillä ja kaikille löytyy sopivan haastavaa tekemistä.
Kuura: Hai hyökkää on lempileikki seinällä ja myös ”älä kosketa lattiaa” leikki on myös tosi kiva. Niitä ollaan tehty kiipeilyryhmässä.
Keiju: Minulle kiipeilyssä on hauskinta se, että kehittyy ja huomaa, että kiipeilee aina paremmin ja oppii koko ajan uutta.
Minttu: Kiipeily on hyvä kokovartalotreeni. Olen nuorempana tanssinut balettia, mutta se oli aika yksipuolista eli kuormitus tulee aika paljon jaloille. Kiipeilyssä on tekemistä koko vartalolle ja miettimistä päälle. Sitten jos ulkona kiipeilee, niin siinä on paljon sitä retkeilyn viehätystä ja porukka on tietysti myös tosi tärkeä. Aikaisemmin harrastamisen fokus oli pitkissä kallioreiteissä, jääkiipeilyssä ja vuorilla, mutta nykyään boulderointi tuntuu varsin mukavalta, enkä perheellisenä kaipaa niitä riskejä, joita vuorilla liikkumiseen sisältyy. Lasten saamisen jälkeen näitä on alkanut miettiä eri tavalla. Tärkeä juttu kiipeilyssä on myös se, että jokainen voi edistyä omaan tahtiin eikä siinä tarvitse kilpailla, jos ei itse halua. Sekin on lasten harrastuksia mietittäessä tärkeä juttu, koska tuntuu, että nykyään kilpailu on aika keskeinen juttu myös lasten harrasteliikunnassa.
Justus: Kiipeilyn parhaat puolet ovat muuttuneet harrastusvuosien myötä. Nyt kehitys tuntuu taas innostavan kun huomaa, että kehitystä on alkanut taas tulla tauon jälkeen. Terveyden kannalta kiipeily on myös hyvä eli selkä pysyy paremmassa kunnossa kun kiipeilee. Tämä on ehdottomasti parasta selälle, kun tässä tulee paljon roikkumista. Retkeily ja kiipeilyn kautta reissaaminen on ollut tosi tärkeää aikaisemmin. Nykyään on jännittävää seurata miten lapset kehittyvät kiipeilyssä eteenpäin ja mielenkiinnolla odotamme päästäänköhän joskus koko porukalla vaikkapa ulkomaanmatkoille kiipeilyä silmällä pitäen. Tärkeä juttu kiipeilyssä on myös se, että lajina kiipeily tarjoaa onnistumisen elämyksiä hyvin usein ja tässä oppii jatkuvasti jotain uutta.
Millaisia terveisiä lähettäisitte ihmisille, jotka vielä pohtivat uskaltaisiko kiipeilyä tulla kokeilemaan tai osallistua vaikkapa junnujen kiipeilyryhmään?
Keiju: Kannattaa kyllä tulla kokeilemaan rohkeasti! Se on hauskaa! Kiipeilyssä on kivaa myös se, että täällä ei ole pakko onnistua joka asiassa. Tärkeintä on, että yrittää parhaansa!
Minttu: Monella tuntuu olevan ”korkean paikan kammo” ja siihen vedotaan aika helpon oloisesti. Harvalla se kuitenkaan on niin paha, että estää kokonaan kiipeilyn. Sitten kun kokeilee niin moni huomaa, että kyllähän se kiipeily onnistuu, kun vain yrittää. Kaikkia jännittää se korkeus alkuun, mutta siihen tottuu kun vain kokeilee. Kiipeily sopii monenlaisille ihmisille ja sitä saa opiskella omaan tahtiin. Täällä on kaiken tasoisia reittejä ja se on tosi kiva, kun kaikille kiipeilijöille löytyy sopivia haasteita.
Justus: Täällä aloittamisen kynnys on niin matala, että on hyvin helppoa tulla kokeilemaan. Löytyy helppoja reittejä ja paikalla on aina ihmisiä ohjaamassa tarvittaessa. Uimahallissakin on korkeampi kynnys aloittaa, kun siellä pitää sentään osata uida, kun täällä ei tarvitse osata mitään alkuun! Tykkään myös siitä, että BoulderSaimaa on sopivan pieni. Kaikki on helposti saavutettavissa ja lasten kanssa täällä on helppo olla kun koko tilan näkee yhdellä silmäyksellä.
Keiju: Ryhmässä parasta on se, että siellä on aina mukavaa tekemistä ja kiipeily ei käy tylsäksi!
Kuura: Ja kaikkein tärkeintä on täällä hauskanpito!