BoulderSaimaa
BLOGI KIIPEILYSTÄ JA IHMISISTÄ SEN YMPÄRILLÄ #SUOMENLESOINKIIPEILYBLOGI

Boulderliiga Lappeenrannassa 20.10.2018!

Teksti: Tuomo

Kuva: Sami Romppainen

Boulderliiga on ympäri Suomea kiertävä avoin boulderointikilpailujen kiertue, johon kuka tahansa voi osallistua. Kiertueeseen kuuluu kuusi osakilpailua ja finaalikisa keväällä Boulderkeskus Espoossa. Kiertueen päätteeksi parhaat kiipeilijät miesten ja naisten sarjoissa palkitaan tuttuun tapaan rahapalkinnoin! Lisäksi jokaisesta kisasta on palkittu osallistujia myös tuote- ja arvontapalkinnoin.

Boulderliiga palaa jälleen kiipeilyareenoille yhden välivuoden jälkeen. Mukana on tukku uusia kisapaikkoja, mutta tulevan kauden perusjärjestelyt ovat pitkälti tuttuja aikaisemmilta vuosilta. Myös BoulderSaimaalla on kisailtu Boulderliiga-kisoja aikaisempinakin vuosina. Aikaisemmat aiheeseen liittyvät tekstit löydät aikaisemmista blogiteksteistämme.

Boulderliigassa kisailun ohella tärkeintä on aina kuitenkin ollut huippuhyvä kisatunnelma, josta kuka tahansa pääsee osalliseksi ottamalla rohkeasti osaa osakilpailuihin. Kaikkia kiertueen kisoja ei tietenkään ole pakko kiertää, vaan voit osallistua vaikkapa vain yhteen tai pariin kisaan. Kiertueen kokonaispisteisiin vaikuttaa kuitenkin viisi parasta kisatulostasi eli pärjätäksesi kokonaiskilpailussa kannattaa osallistua ainakin viiteen osakilpailuun.

Lisäksi kiertuetta kiertämällä pääset tutustumaan mahdollisesti uusiin kiipeilyhalleihin ja ihmisiin parhaalla mahdollisella tavalla eli rennosti kisaillen huippureiteillä!

Ilmoittaudu mukaan haluamaasi kisaan ennakkoon Problemator- sovelluksen kautta. Voit ladata sovelluksen ilmaiseksi puhelimeesi sovellustarjoajaltasi. Problematorin kisahausta voit hakea haluamasi kisan ja osallistua kisaan muutamalla klikkauksella. Kisapaikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa ilmoittautua mukaan saman tien! BoulderSaimaan osakilpailussa maksimimäärä on 80 kiipeilijää.

Ilmoittautuminen kisapaikalla EI ole mahdollista!

Kisojen kulku BoulderSaimaalla 20.10.2018

Kilpailupäivä avataan tuttuun tapaan kiipeilijäinfolla klo 10.50. Kello 11 aloitetaan kiipeily karsintakierroksella. Karsinnat kiivetään Boulderliigan muistakin kisoista tutulla kisaformaatilla, jossa kaikki kisailijat kiipeävät samaan aikaan karsintareittejä haluamassaan järjestyksessä. Kutakin reittiä voi yrittää niin monta kertaa kuin haluaa. 

Naisten ja miesten sarjojen viisi eniten reittejä kiivennyttä kiipeilijää pääsee finaaliin, joka käydään ns. arvokisaformaatilla. Tässä yksi kiipeilijä on kerrallaan reitillä ja hänellä on neljä minuuttia aikaa reitin suorittamiseen. Finaalireiteissä eniten reittien toppauksia ja ”zone”-otteita vähimmillä yrityskerroilla keränneet kilpailijat voittavat.

Kisojen aikataulu lauantaina 20.10.2018

klo 10 ovet auki  

klo 10.50 kisainfo 

klo 11 – 15 karsinta 

klo 15 – 18 tekninen tauko (karsintareittien purku ja finaalireittien kasaus)  

klo 18 alkaen finaalit (katsojat ovat tervetulleita ja sisäänpääsy on ilmainen!)

Finaali ohi noin klo 20 mennessä, jonka jälkeen palkintojen jako.

Tietoa BoulderSaimaan asiakkaille ja katsojille

Kaikki hallin boulder-reitit puretaan 17.10. kello 21 alkaen, joten mieltä kaihertavat projektit kannattaa hoitaa sitä ennen pakettiin. Alkuviikolla olemme avoinna maanantaista keskiviikkoon normaalisti klo 15-21.

Torstai 18.10 ja perjantaina 19.10 BoulderSaimaa on suljettu kisavalmistelujen takia! Vuosijäsenet pääsevät halutessaan kiipeilemään köysiseinällä ja moonboardilla myös torstaina ja perjantaina. 

Lauantaina kisoja pääsee seuraamaan paikan päällä ilmaiseksi. Paikanpäälle tuleville katsojille suosittelemme klo 18 alkavaa finaalia, joka todennäköisesti tarjoaa kisojen näyttävimmät suoritukset.

Osa finaalireiteistä jätetään seinille kisojen jälkeen, joten niitä pääsee testaamaan sunnuntaista lähtien. Lähes kaikki karsintareitit joudutaan purkamaan finaalireittien tieltä, joten kisaan kannattaa ehdottomasti osallistua, jotta pääset nautiskelemaan näistä herkkupaloista. Kisojen jälkeen helpompia reittejä tehdään seinille lauantai-illasta alkaen ja hallin normaali reittimäärä saavutetaan parin viikon sisällä kisoista. 

Reittitiimi 

Kisojen pääreitintekijän viittaa kantaa näissä kisoissa Sami ”Voema” Romppainen Kuopiosta. Sami on Suomen kokeneimpia reitintekijöitä. Viimeisimpänä arvokisana Sami oli mukana junnu SM-kisojen reittitiimissä, joten luvassa on varmasti mielenkiintoista ja monipuolista tekemistä kaikille kisoihin osallistujille.

Samin reittitiimiä näissä kisoissa täydentää allekirjoittaneen ohella muu BoulderSaimaan talon väki eli reittejä on odotettavissa Sannalta, Timolta ja Onnilta. Kisat ja kisareitinteko onkin oivallinen tilaisuus saada reittitiimillemme lisää kokemusta kisareittien teosta.

Silläviiste! Tervetuloa mukaan 20.10.2018!