13.06.2019
Teksti & kuvat: Tuomo
EDIT: Viimeisen osakilpailun eli ”noin 20 probleeman haasteen” aikataulu päivitetty. Halli aukeaa klo 12 ja kisailut aloitetaan klo 15!
Suomen kesä on tunnetusti täynnä monenlaista kesätapahtumaa. On rippijuhlaa, juhannusta, eukonkantoa ja suopotkupalloa. Tuumasimme, että tottahan myös BoulderSaimaalle tarvitaan omat kesäkisat!
Koska yksittäinen tapahtuma olisi ohi hetkessä, tuumailimme, että oikeastaan kannattaa saman rahaan laittaa pystyyn pieni kesäkisojen sarja! BoulderSaimaan kesäkisaan tuleekin yhteensä viisi lajia ja kukin laji suoritetaan noin parin viikon välein. Kyseessä on siis eräänlainen kesäinen viisiottelu. Muut lajit järjestetään keskiviikkoisin, mutta poikkeuksena kesäkisasarjan päättävä noin 20 probleeman boulderhaaste järjestetään lauantaina. Kesäkisasarja alkaa heinäkuun alussa ja päättyy elo-syyskuun taitteessa.
Kuten kesätapahtumissa yleensä (ehkä juhannustanssien loppuiltaa lukuun ottamatta), tässäkin kesäkisassa painotetaan hauskaa yhdessä tekemistä. Mukaan on valittu tukku eri lajeja, joissa jokainen osallistuja voisi oppia jotain uutta kiipeilystä tai itsestään. Lisäksi haastaviin suorituksiin otetaan mukaan tasoituskertoimet, joten senkin puoleen kaikilla on mahdollisuus voittaa ainakin oma äitinsä sekä mahdollisesti naapurin RemppaRauno!
Yksittäisistä lajeista jaetaan pisteitä, joita kartuttamalla kukin kerää pisteitä omaan kokonaispottiin. Eniten pisteitä kerännyt nainen, mies, tyttö (alle 16v) ja poika (alle 16v) palkitaan. Kaikkiin lajeihin ei tietenkään ole pakko osallistua eli voit osallistua vaikka vain yhteen lajiin.
Neljään ensimmäiseen kesäkisan lajiin osallistuminen ei maksa normaalin pääsymaksun lisäksi mitään ylimääräistä. Myös sarjakortit ovat käytössä! Viimeisen lajin eli boulderkisan pääsymaksu on 15€, mutta osallistumalla kolmeen neljästä aikaisemmasta lajista, pääset osallistumaan myös päätöslajiin ilmaiseksi!
Erillistä ilmoittautumista ei tarvita eli pelkkä paikalle ilmaantuminen riittää!
Lajit, päivämäärät ja tapahtuma-ajat:
Köysiseinä a.k.a maailman pienimmät köysikisat 3.7.2019 klo 18-21
Onnin erikoinen 17.7.2019 klo 19-21
Old School Moonboard sessions 31.7.2019 klo 19-21
Kahden tunnin aerobinen sporttivartti 14.8.2019 klo 19-21
Noin 20 boulderprobleeman haaste 31.8.2019 klo 15-18
Lajiesittely
Kesäkisa 1/5: Köysikiipeily a.k.a maailman pienimmät köysikisat 3.7. klo 18-21
Kesäkisa aloitetaan köysikiipeilyllä. Koska köysiseinämme on pieni, järjestetään köysikisat luonnollisesti teemalla ”maailman pienimmät köysikisat”. Laji on kaksiosainen.
Ensimmäisessä osassa kiipeilijöiden tehtävänä on suorittaa köysiseinälle tätä lajia varten tehdyt erikoisreitit. Lajin voi suorittaa yläköydellä ja lisäpisteitä saa suorittamalla kisareitit alaköydellä eli liidaten. Liidisuoritukseen tarvitset luonnollisesti punaisen varmistuskortin.
Köysikiipeilyn toisessa osassa suoritetaan olympiakisojen innoittamana speed- eli nopeuskiipeilysuoritus, jossa aika ratkaisee. Nopeuskiipeily suoritetaan yläköysivarmistuksessa tai jojoilla.
Kesäkisa 2/5: Onnin erikoinen 17.7. klo 19-21
Kesäkisan toisessa lajissa on vuorossa Onnin erikoinen. Tämä on niin erikoinen homma, ettei tätä kirjoitettaessa ollut mitään aavistusta siitä mitä tämä laji pitää sisällään. Onnin tuntien kyseessä lienee kuitenkin erittäin mielenkiintoisia kehonpainohaasteita ryyditettynä erilaisilla tasapainoa ja koordinaatiota kutkuttavilla liikkeillä. Veikkaanpa, että tässä lajissa kaikilla osallistujilla on mahdollisuus oppia jotain uutta omasta tai naapurinsa liikkuvuudesta ja ketteryydestä!
Kesäkisa 3/5: Old school Moonboard sessions 31.7. klo 19-21
Ah! Moonboard, tuo hämyinen ”lastenseinä” BoulderSaimaan takanurkassa, jota tuntuvat käyttävän vain ”isot pojat” ja sellaiseksi mielivät. Lähtökohtaisesti Moonboard saattaa kuulostaa kesäkisojen vaikeimmalta lajilta, mutta se ei ole syy ohittaa tätä oivallista harjoitusseinää!
Kesäkisoissa Moonboardilla sovelletaan niin vallankumouksellista tasoitusjärjestelmää, että sen selittäminen kirjallisesti veisi liuskatolkulla kirjoitustilaa ja liiaksi arvokasta lukuaikaanne. Lukemisen ja arvuuttelun sijaan suosittelemme tulemaan paikalle, jolloin sinulla on hyvä mahdollisuus oppia kahdessa tunnissa enemmän kiipeilystä, kuin yksin hallilla melskatessa useassa vuodessa!
Kesäkisa 4/5: Kahden tunnin aerobinen sporttivartti 14.8. klo 19-21
Koska kehon hapenottokyvyllä ei ole juuri mitään tekemistä kiipeilyssä kehittymisen kannalta on kahden tunnin aerobinen sporttivartti juuri sopivan vinksahtanut laji BoulderSaimaan kesäkisoihin!
Sporttivartti aloitetaan itseoikeutetusti soutuergometrillä, eli tuttavallisemmin soutulaitteella, ja kruunataan polkujuoksulla. Matkoista voisi tietysti tässä jotain kirjoittaa, mutta koska niistä ei raati ole vielä päässyt yksimielisyyteen niin jätetäänpä kirjoittamatta. Se voidaan kuitenkin luvata, että matkat ovat sellaisia, että kaikki osallistujat niistä varmasti selviytyvät. Omat juoksukengät ja juoksuun soveltuvat vaatteet mukaan.
Tule hengästymään hyvässä seurassa!
Kesäkisa 5/5: Noin 20 boulderprobleeman haaste 31.8 klo 15-18
Kesäkisat kruunataan samalla syyskauden lähtölaukauksena toimivalla boulderkiipeilykilpailulla, jossa halliin tehdään noin kaksikymmentä toinen toistaan hienompaa kilpailureittiä. Huhujen mukaan kisoihin saattaisi olla tulossa myös uusia kiipeilyotteita eli uusia mielenkiintoisia reittejä on varmasti luvassa!
Kisareittejä löytyy laidasta laitaan helpompien ollessa lilan lapun tasoa ja vaikeimpien yltäessä aina punaiseen lappuun asti.
Boulderkilpailut (kuten myös muut kesäkisan lajit) ovat kaikille avoimet eli boulderkilpailuihin voi osallistua vaikkei muihin lajeihin olisikaan osallistunut.
Boulderkisojen osallistumismaksu on muista lajeista poiketen 15€/hlö. Osallistumalla kolmeen neljästä aikaisemmasta lajista pääset kuitenkin myös päätöslajiin ilmaiseksi!
Tule mukaan kesäkisailemaan!
Kesäkisassa on oivallinen mahdollisuus oppia uutta ja pitää lystiä. Ei muuta kun lajiajat kalenteriin ja sopivaa kisa-asua pohtimaan! Kauden komein kisa-asu palkitaan!
Erillistä ilmoittautumista kisoihin ei tarvita. Tulet vain paikalle ja osallistut. Kaikki lajit viimeistä noin 20 boulderprobleeman haastetta lukuunottamatta ovat lisäksi maksuttomia. Toki normaali sisäänpääsymaksu tulee maksaa. Sarjakortit ja vuosijäsenyydet toimivat kuitenkin normaalisti.