Viimeisen kahden viikon aikana reittitiimi on ahkerointut seinille reilun kolmekymmentä uutta probleemaa kiipeilijöiden iloksi. Uudet probleemat ovat uutuudenviehätyksen ohella nostaneet keskusteluun tutun ikuisuusaiheen. Joko arvaat? No tietysti! Kyseessähän on tietysti reittien greidaus eli vaikeustasot.
Kiipeilymaailmassa reittien greidaukseen käytetään mitä erilaisimpia asteikkoja. Monessa sisäkeskuksessa probleemat greidataan ulkokiipeilystäkin tutulla ranskalaisella asteikolla (esim. 6A+, 6B, 6B+ jne.). Meillä tähän ei kuitenkaan ole lähdetty syistä, jotka selviävät heiman myöhemmin.
BoulderSaimaalla reittien greideinä käytetään HYVIN likimääräistä viiden erivärisen reittilapun asteikkoa, jonka ainoa tarkoitus on auttaa ALOITTELIJOITA hahmottamaan mistä kannattaa aloittaa. Viiden värin systeemi tiivistää ison spektrin erilaisia haasteita (4-8a) ainoastaan viiteen portaaseen, joten on varsin luonnollista, että yhden värin sisään mahtuu hyvin monentasoista kiipeilyä (esim. keltainen circuit 5-6B ja pinkki 6B-6C+). Lisäksi reitit menevät lappujen kesken tarkoituksella limittäin (vaikein keltainen on yhtä vaikea kuin helpoin pinkki jne.), jotta jyrkiltä portailta lappujen välillä vältytään. Tästäkin huolimatta (vai osin tämän vuoksi?) viidenkin lapun kanssa greideistä keskustellaan vähän väliä. Millainen vääntö saataisiinkaan jos jokainen reitti greidattaisiin ”plussalleen”?
Reittilappuja ei kannata missään nimessä pitää absoluuttisena totuutena reitin vaikeudesta tai keinona mitata omaa kehitystä. Ihmisten ominaisuudet ja kiipeilytyylit vaihtelevat hyvin paljon, joten vaikeus on aina suhteessa yksilön ominaisuuksiin. Kehityksen mittaamiseen lappusysteemi on toimimaton, sillä esimerkiksi pinkki circuit pitää sisällään gredit 6B-6C+. Toisille tämä voi tarkoittaa koko kiipeilyharrastuksen aikaista kehitystä. Ei ole kovinkaan motivoivaa jos ainoa tapa seurata kehitystä on tuijottaa lappujen värejä. Unohda siis lapput! Sinä tiedät parhaiten mikä sinulle on vaikeaa ja mikä helppoa, joten sinulla on varmasti paras käsitys kunkin reitin vaikeudesta omiin ominaisuuksiisi. Suosittelen seuraamaan omia fiiliksiä ja kiipeilemään ulkona. Ulkoreiteillä kehityksen seuranta on oleellisesti helpompaa kun samat reitit ovat kiivettävissä vuodesta toiseen.
Lappujen psykologinen vaikutus on toisinaan hämmentävä. Tämä näkyy parhaiten viikonreiteissä, joita ei laputeta. Kiipeilijät lähtevät testaamaan niitä ennakkoluulottomasti, oppivat uutta ja tutustuvat uusiin kiipeilijöihin. Tämä on oleellisesti helpompaa, kun reitin vaikeudesta ei ole annakko-odotuksia, vaan jokainen kiipeilijä voi keskittyä ongelmanratkaisuun ja kiipeilystä nauttimiseen. Viikonreittien yhteydessä niiden greidittömyys onkin yksi kiitellyimpiä asioita.
Viikonreiteistä saatujen innostavien kokemuksien innoittamana olen toisinaan pohtinut gredilappujen poistamisesta lähes kokonaan. Ainoat viitteet reittien vaikeuteen löytyisivät nykyisten vihreiden ja lilojen circuittien osalta, jolloin aloittelijat löytäisivät itselleen sopivat haasteet.
Oman kiipeilyn kehittymisen ja harrastuksesta nauttimisen kannalta parasta mitä voit tehdä, on aktiivisesti unohtaa lappujen värit ja keskittyä nauttimaan liikkeestä, itselle sopivista haasteista, uuden oppimisesta ja kiipeilyn sosiaalisuudesta.
Jatkuva greideistä puhuminen on kuin kävisi taidenäyttelyssä ja puhuisi ainoastaan taiteen hinnasta! Taiteella on hintansa ja probleemilla vaikeutensa, mutta ainoastaan niistä puhuminen on tavattoman tylsää ja siirtää huomion estetiikasta epäoleellisuuksiin. Nautitaan kiipeilystä!
Tervehdyksin jonglööraava reitintekijänne
Tuomo
